DIY with JENNY

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Rakkaudella (=hiellä ja tuskalla) tuunattu tuoli ansaitsi rakkaudella tehdyt tassut

Jos tämä ehkä jo hieman koominenkin pinnatuolin tuunausoperaatio on mennyt ohi, siihen voi tutustua tässä postauksessa. Tuolin tuunaukseen tosiaan vuodatettiin muutama hikipisara, koko tuoli meinasi lentää muutamaan otteeseen seinään eikä hiomaprosessin kuunteleminen olisi soveltunut kaiken herkimmille korville.

Lopputulos oli kuitenkin enemmän kuin miellyttävä ja koko operaation efforttitason huomioon ottaen olisi tuntunut suurelta vääryydeltä liimata jalkojen pohjiin kaupan huopatassut. Muistin joskus nähneeni jossain blogissa itse virkatut/neulotut sympaattiset tuolien tassut ja ajattelin jäljitellä samaa ideaa. Nyt tätä postausta kirjoitellessani yritin kuumeisesti googletella kaikilla mahdollisilla hakusanayhdistelmillä niitä joskus jossain näkemiäni tassuja ja vihdoin löysin ne Tarja's Snowland -blogista. Omani poikkeaa näistä monilta osin, mutta kiitos Tarjalle ihanasta ideasta. :)


Nämä söpöliinit on tehty kulutusta ja käyttöä hyvin kestävästä Liina Kalalangasta (Suomen lanka), joten ei pitäisi ihan heti kulua puhkikaan. Tein nämä ihan samalla periaatteella kuin kudekorin (tutorial täällä), mutta vaan pikkuriikkisessä miniatyyrikoossa  2mm virkkuukoukulla :). Mallailin pohjan ympyrää välillä tuolin jalkaan ja kun koko oli sopiva, käänsin ja tein reunat. Tässä reunassa on 20 silmukkaa joten siihen sai tuon kuvionkin mukavasti tasan.



Tarkoituksenani oli alunperin tehdä kaikista tassuista samanlaiset, mutta jossain vaiheessa huomasin ajatuksissani tekeväni toisen tassun kuviota väärin päin. Työn purkaminen on aina niin sydäntä raastava ajatus, että päätin tehdä tassuista erilaiset ja kivathan niistä tuli. :)



Minusta kiva pikku yksityiskohta tuoliin, eikö?

Terkuin
Jenny

3 kommenttia:

  1. Aivan mahtava lopputulos, kaunis ja persoonallinen. Ja kiitos linkityksestä - hienoa kuulla, että olen saanut toimia inspiraationlähteenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Sulla on ihana ja inspiroiva blogi jota on ilo lueskella!

      Poista
  2. WINWIN WINWIN-WIN-WIN-WIN-WIN-WIN-WIN-WIN-WIN-WIN-WIN-WIN jeetwin jeetwin 10bet 10bet matchpoint matchpoint william hill william hill sbobet ทางเข้า sbobet ทางเข้า 240 이더 리움 계열 코인 트로

    VastaaPoista