DIY with JENNY

torstai 29. tammikuuta 2015

Roikkuvat minimaljakot ja shoppailuvinkki Tallinnaan

Minua viehättää aina kaikenlaiset pikkuiset purnukat, kipot ja kapot ja himoitsen niitä aina, kun sellaisia eteen tulee. Olen kuitenkin hillinnyt himoni, koska pääni päälle ei ole vielä syttynyt idealamppua niiden käyttämiseksi ja ne olisivat todennäköisesti päätyneet unohduksiin kaapin perukoille.

Nyt viimein idealamppu syttyi, kun näin ihanan idean eräässä tallinnalaisessa sisustusputiikissa. Niinpä ikkunaa koristavat nyt roikkuvat minimaljakot, kuinka sympaattisia! Muuta näihin ei tarvita kuin maljakot ja pätkä juuttinarua.






Mun oli tarkoitus tökätä noihin maljakoihin pienet havunoksat kun joulukuustakaan meillä ei ollut. Jostain syystä se unohtui aina kun olin jossain ulkosalla mistä muutaman havun olisi voinut mukaan nyppästä. No, ehkä ensi jouluna sitten. :D. Nyt niissä on juurtumassa kultaköynnöksen lehdet.

Ja tässä kohtaa voisin laittaa koordinaatit tuohon ihanaan sisustuskauppaan Tallinnassa. Kauppa sijaitsee vanhaan teollisuuskiinteistöön perustetussa putiikkikompleksissa, Telliskivi Loomelinnakessa. Linkit kotisivuille ja karttaan tuolla lopussa. <3

Koko komplekti on ehdottomasti vierailun arvoinen, sieltä löytyy ihania pikkuputiikkeja, kahviloita ja ravintoloita (voin suositella ainakin F-hoonea). Telliskiveen on sopiva, noin 15 minuutin kävelymatka Tallinnan vanhasta kaupungista ja mikä parasta, ravintoloissa on superhalpaa verrattuna vanhan kaupungin enemmän turistien täyttämiin ravintoloihin. Edullisten hintojen takia laadustakaan ei tarvinnut tinkiä millin vertaa!

Ravintola F-Hoone, jossa muuten oli ihanan rouhea industrial-tyylinen sisustus, joka sopi vanhaan tehdasrakennukseen kuin napa mahaan.



Ravintola F-Hoonen tarjontaa. Om ja nom.

Sisustuskauppa Homeartin kotisivut: Homeart
Koko kompleksin kotisivut: Telliskivi Loomelinnak

Ja koordinaatit: Googlemaps

Onko kukaan muu vielä käynyt tuolla Telliskivessä shoppailemassa tai syömässä?

Terkuin
Jenny

3 kommenttia:

  1. Sympaattisia miniatyyriruukkusia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Sari K :). Jep, ihastuin näihin maljakoihin heti :). Yleensä kaikki parhaat ideat ovat juuri tällaisia yksinkertaisia juttuja!

    VastaaPoista