DIY with JENNY

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tumput 101 + perusjuttuja neulomisesta




Itsellä ainakin näin joulun aikaan tekee mieli neuloa kaikkea lämmintä. Nyt kun pakkasetkin ovat vihdoin täällä, on loistava aika neuloa tumput!

Tein tutoriaalin ihan perusbasic-tumppuihin ilman mitään ihmeellisempiä kommervenkkejä. Ja aloitetaan ihan silmukoiden luomisella, kertaamalla perussilmukat ja vertailemalla erilaisia neuleita, jotta ihan täysi neulomisnoviisikin pääsee hommasta jyvälle (toivottavasti :D).

Kerrataan aluksi ihan perusjuttuja neulomisesta.



Perusjuttuja neulomisesta


Silmukoiden luominen



Erilaiset silmukat

Tässä vielä kertauksena normaalisti tehdyt oikea ja nurja silmukka





Joustinneule

Tumppuihin tehdään joustinneule neulomalla silmukoita vuoronperään oikein ja nurin. Esim 1o 1n tai 2o 2n. Joustinneuleesta saa halutessaan vähän vahvemman ja hieman huolitellumman näköisen neulomalla oikean silmukan kiertäen eli takalangasta (kuva kilmukan kieräten neulomisesta aiemmasta pipo-postauksesta). Tämä on hyvä esim. villasukan varressa.



Tässä on vertailtu normaalisti tehtyä 2o 2n joustinneuletta sellaiseen jossa oikeat silmukat on tehty kiertäen:

Ja sitten asiaan eli puikot kouraan ja aletaas tekeen niitä tumppuja.


Tumppujen teko alusta loppuun


Pahoittelen tarkennuksesta johtuvaa nakutusääntä, erillinen mikrofoni on jo hommattu, mutta tämä video on kuvattu ennen sitä.




Mikäli haluat kelata suoraan johonkin tiettyyn kohtaan, tässä eri vaiheiden kohdat videoilla:
Video 1:
Silmukoiden luominen 1:30
Silmukoiden lisääminen (ei ole välttämätön vaihe) 10:00
Peukalon valmistelu 11:10
Video 2:
Kärkikavennukset
Peukalon neulominen 5:40


Ja taas päävaiheet sanallisesti/kuvallisesti:

1. Silmukoiden luominen
Luo silmukat. Minulla on näissä nimenomaisissa tumpuissa 40 silmukkaa, mutta silmukoiden tarve riipuu omasta käsialasta, langan paksuudesta ja puikkojen koosta. Kokeilemalla selviää sinulle sopiva silmukkamäärä. Jaa silmukat neljälle puikolle.

2. Joustinneule 
Tee joustinneuletta (2o2n) kunnes resori on haluamasi korkuinen.

3. Silmukoiden lisääminen (ei ole välttämätön vaihe)
Lisää halutessasi resorin jälkeen jokaiselle puikolle 1 uusi silmukka. Alla eri tyylejä silmukan lisäämiseen.


Tee sileää neuletta (kaikki silmukat oikein) kunnes neulos yltää peukalon alkamiskohtaan.

4. Peukalon valmisteleminen
Oikean käden tumppu: neulo neljännen puikon seitsemän ensimmäistä silmukkaa apulangalla, siirrä silmukat takaisin neljännelle puikolle ja neulo taas normaalilla langalla.
Vasemman käden tumppu: tee samalla tavalla kuin oikean käden tumpussa mutta neulo apulangalla ensimmäisen puikon 7 viimeistä silmukkaa.

5. Peukalon reikä
Neulo sileää neulosta muutama kierros ja tee peukalon reikä: vedä apulanka pois neuloksesta, jolloin tumppuun tulee reikä, jota ympäröi yhteensä 13 silmukkaa. Poimi silmukat apupuikoille ja pujota apulanka niiden läpi. Näin tumppua on helpompi sovittaa.


Neulo sileää neulosta kunnes neulos peittää pikkurillin.

6. Kärkikavennukset
Tee kärkikavennukset ensin joka toisella kierroksella ja sitten joka kierroksella, kun puikolla on jäljellä kuusi silmukkaa. Tee kavennukset seuraavasti: 
Ensimmäinen ja kolmas puikko: neulo puikon kolmanneksi ja toiseksi viimeiset silmukat yhteen. Neulo puikon viimeinen silmukka normaalisti
Toinen ja neljäs puikko: neulo puikon ensimmäinen silmukka normaalisti, tees itten ylivetokavennus, eli: nosta toinen silmukka neulomatta puikolle ja neulo kolmas silmukka normaalisti. Nosta sitten toinen silmukka kolmannen silmukan yli pois puikolta:



Jatka kavennuksia kunnes jäljellä on 8 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja kiristä.

Kärkikavennukset näyttävät tältä edestä ja sivulta:




7. Peukalon neulominen
Siirry tekemään peukalo: poimi silmukat apulangalta ja poimi sivuilta mukaan kaksi silmukkaa kummaltakin puolelta. Jaa silmukat kolmelle puikolle. Neulo peukaloa kunnes neulos peittää melkein koko peukalon. Kavenna aina kaksi silmukkaa yhteen ja kun jäljellä on 6 silmukkaa, katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja kiristä.

8. Päättely
Päättele langanpäät tumpun nurjalle puolelle.

TADAA, tumppu on valmis!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti