Pinnatuolin tuunaus, joka ei mennyt ihan kuin Strömssössä

Pahoittelut otsikon kuluneesta ilmaisusta, mutta se vaan oli jotenkin niin osuva.

Mulle on jostain kulkeutunut vanha pinnatuoli, jonka muistan olleen joskus valkoinen. Teini-ikäisenä päätin maalata sen punaistakin punaisemmaksi vähän suurpiirteisin ottein, ja nyt se alkoi jo pikkuhiljaa kyllästyttää. Halusin tuolille jonkun vähän neutraalimman värityksen. Päätin myös jostain ilmeisen idioottimaisesta syystä, että haluan lakata osan tuolista sävytetyllä kalustelakalla, joka tietenkin tarkoittaisi sitä, että maalipinta olisi hiottava täysin pois. Kuulosti niin helpolta ja vaivattomalta pikkuprojektilta, että samalla vauhdilla ajattelin myös tuunata tämän samaisella punaisella maalilla yhtä suurpiirteisesti maalaamani pikkujakkaran, jonka olen muistaakseni joskus ostanut kirppikseltä itselleni yöpöydäksi:

Olen kerran tehnyt sen virheen, että hioin yhden vanhan pöydän meidän kerrostaloasunnon lasitetulla parvekkeella. Muistot kymmenistä imurointikerroista ja varmaan vieläkin keuhkoissani majailevista maalijäämistä palasivat kirkkaina mieleeni ja päätin, että sama virhe ei toistu. Sukuloimaan lähtiessämme käytimmekin tilaisuuden hyväksi ja pakkasimme tuolit messiin, jotta voisimme hioa ne ihan ulkoilmassa.

En tiedä mitä ihmeen ulkoseinämaalia tuo punainen oikein on, mutta ei hitto, että sitä sai hioa ihan hiki päässä ja sormet rakoille.

Jakkaraan kokeiltiin myös maalinpoistoainetta, joka paljasti punaisen alta ihastuttavan vihreän sävyn... Tuo vihreä olikin sitten jotain ydinsodan kestävää myrkkyä, koska sille ei maalinpoistoaine tehnyt yhtään mitään.

Pinnatuolista tosiaan paljastui muutama muukin maalipinta ennenkuin puu alkoi näkyä. Hiottiin siipan kanssa tuota viitisen tuntia ja saatiin tuo istuinlevy ja selkänojan pinnat hiottua. Sormet hiomisesta rakoilla ja orastava jännetupintulehdus käsivarressa todettiin, että nyt sai kyllä käsin hiemonen riittää ja että otettaisiin tuolit mukaan äitini luokse, josta äitini mieheltä rakennusalan ammattilaisena löytyisi varmaan jotain järeämpiä aseita.

Ja jep, löytyi hiomakonetta useassa koossa, kuumailmapuhallinta ja ties mitä härveliä, joilla tuolien loppuun hiominen kävi jokseenkin näppärämmin. Jaa että ärsyttikö, että oltiin ehditty jo tuhlata käsin hiomiseen viisi kallisarvoista tuntia elämästämme?!

Vähän tuohon jäi muistoja tuolin aikaisemmasta elämästä:

Ja pohjaan jätettiin ihan tarkoituksella historian jälkiä (oikeasti ei vaan enää jaksettu alkaa hifistellä, koska kuka nyt tuolin pohjaan katselee?!)

Ja tadaa, tässä lopputulos:

Lakkasin aluksi myös nuo jalat ja pinnat, mutta totesin, että tuolista tulisi liian pliisu, joten vetäisin niihin mustan maalin. (Ja taaskaan ei ärsyttänyt, että oltiin nähty kamala vaiva jalkojen ja pinnojen hiomisessa puupinnalle asti...)

Siinä se nyt on ainakin toistaiseksi siipan tietokonetuolina. Pikkujakkara hakee vielä paikkaansa.

Seuraavan kerran mietin ainakin kolme kertaa, alanko hioa yhtään mitään vai vedänkö vaan uuden maalikerroksen päälle ja jätän hiomisen tuolin seuraavien omistajien murheeksi :D

Terkuin
Jenny